1590731.jpg

POHJA:

100 g margariinia tai voita
2,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
2 rkl kylmää vettä

TÄYTE:

1,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
25 g margariinia tai voita
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
4 keltuaista

MARENKI:

4 valkuaista
1,5 dl sokeria

 * Sekoita rasva ja kuivat aineet, lisää vesitilkka ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan ja laita vuoka jääkaappiin 10-15 minuutiksi. Kuumenna uuni 220 asteeseen. Pistele pohjataikina ja paista uunissa 15 minuuttia.

* Laita kaikki täytteen aineet kattilaan ja kuumenna kiisseli sakeaksi ja hieman kuplivaksi. Kaada kiisseli esipaistetun pohjan päälle ja levitä.

* Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vaahtoon valuttaen hiukan kerrallaan. Kun marenki on valmis (vaahtoon jää törröttäviä huippuja), lusikoi tai pursota se kiisselin päälle. Laita piirakka takaisin uuniin ja paista vielä noin 15 minuuttia, kunnes marenki on kauniin värinen.